Ihana olo!

Sen saa koko päiväksi, kun käy ensin aamulla kuntosalilla, sitten suihkussa ja syö lounaan ja vetää tunnin tirsat. On meinaan huippu hyvä olo. Jotenkin ansainnut kotona olemisen loppupäiväksi. Lunta odotellaan jo tännekin päin. Luin uutisista, että Ruotsissa jo olisi sitä valkoista ihmettä riittämiin.

***
Teen nyt muutamankin parin vaalean liloja tossuja parissa eri koossa: 38 ja 40. Jos kiinnostaa, niin otathan yhteyttä sähköpostilla: kirsij@outlook.com, kiitos.

***

Lisäksi on rojektina ystävän kutomat sukat, jotka aina välillä vaativat apua minultakin. Yhdessä neulomme: hän sukkiaan ja minä omaa neuletta ja neuvon, kun tarvii.

Pyörä korjattuna

…ja sen kunniaksi sai myös uuden lakin:

Kuva0456Kyllä nyt taas kelpaa polkea kauppaan, apteekkiin ja muuten vaan asioillekin. Eturengas nyt korjattiin paikallisessa pyöräliikkeessä kuntoon. Takapyörä korjattu viime vuonna samaisessa liikkeessä. Tuossa se pyörä nyt terassilla komeilee valmiina kevään ja kesän ja pitkälle syksyä oleviin koitoksiin. Jes! 😀

Tämän viikonlopun

…vietän kotosalla. Aamulla kävin lenkillä ystävän kanssa ja sitten syötyäni otin torkut. Äsken kävin kaupassa ja join kahvit. Nyt voisi sitten keskittyä taas hys-hys-osaston jatkamiseen. Aloitin pari päivää sitten. Sen voi sanoa, että huiveja pukkaa ainakin tällä kerralla. Mutta ettepä tiedä minkälaisia, koska kaikki näytetään vasta Joulun jälkeen. Hehhehheehheheh 😀 Eli näyttäisi siltä, että loppuvuonna tulee harvakseltaan kuvia. Ekan tein kylläkin oheisesta langasta.

Kuva0454

Viime yönä

En saanut unen päästä kiinni, joten rupesin käsillä värkkäämään. Lopettelin keskeneräisiäkin:

Kuva0451

Säkkityyny

Tehty: 20.1. – 13.4.2016 välisenä aikana

Ohje: Oma

Puikot: 4 mm pyöröt

Lanka: Jämät 250 g

***

Ja tämän sain valmiiksi kuntoutusryhmässä jo viime viikolla:

Kuva0450

Hedelmäkippo

***
Tänään olimme ystävän kanssa lenkillä, 4 kilsaa tuli lenkkeiltyä. Piti ensin mennä 3 km:n lenkki, mutta onneksi valitsimme sittenkin pidemmän vaihtoehdon. Olisi satavarmana harmittanut jälkeenpäin vain lyhkönen lenkki.

Taitaa tulla kevät kohta

Niin on ollut peräkkäin aurinkoisia päiviä, että ihansilmiä hirvittää. Mutta siihen tottuu, kun liikkuu vaan paljon päiväsaikaan ulkona. Valon määrä lisääntyy, ihanaa!!!

***

Sukka ei ole paljoa edistynyt, mutta villatakista on nyt eka hiha ihan valmis. Tuli vaan pieni probleemi: pinkki lanka taitaa loppua kesken. Sopiskohan, jos tekis nappilistat ja kauluksen vaikka oranssista? Hmm… Sitä kun on muutenkin ko. neuleessa. Niin ja sukatkin ovat oranssit…hehhe 😀

***
Tulin juuri äskenkuntosalilta, tekipä hyvää. Varsinkin rentoutus, tuntui että lattia katosi alta, kun rentouduin niin hyvin. Ihanaa!!! 🙂

Polvi renaa

Voi voi kun polvi estää montaa asiaa. Mutta löysin netistä kivan keppijumppaohjeen Selkäliiton sivulta ja mietin että auttaisiko polveenkin. Tuota voisi tehdä, kun kävelysauvoja on ylimääräisiäkin minulla. Otin erään sauvan ja kokeilin 5 minuutin ohjelma oli riittävästi. Tuli heti mukavampi olokin. Suosittelen polvi + selkäkipuisillekin. Minulla kun on molempia. Tuo polvikipu johtuu varmasti painoni määrästä. En yhtään epäilekään. Mikä sinulla on kipeä? Netistä löytyy monta täsmäohjettakin ko. kohdille. Mutta yleisjumppa on hyvä, sillä siinä saa koko vartalo liikettä.
***
Vieläkin muistelen siskon häitä. Oli ne sen verran kivat ja odotettu tapaus.
***
Polven takia ei meinaa neulominenkaan maistua. Tekeillä on se hihatin, mutta tahtoisin tehdä jotain muutakin lisäksi. Olisikohan se sukat itselle? Vai mitä muuta? Varastoon ei nyt kannata neuloa, sillä mulla on yksi muovilaatikollinen varastoon neulottuna. Sukkia aina tarvitsee, teenpä siis ne. Oikein sukkapuikoilla, jotka Ystävä on lahjoittanut minulle, kun neuvoin häntä tekemään sukkia.

Lenkillä

Ystävän kanssa päästiin vihdoin lenkille tänään. Puolen tunnin lenkki reippaalla vauhdilla oli riittävästi molemmille. Sitten kahvit ja keksit ja juttelua. Oikea ”tuoksu” lemahti ilmaan kääntökohdassa, sama ukko ulkoilutti koiria samassa kohdassa ja nuoriso vetkutteli kaupan rappusilla. Jump-jump-mopoautokin ”ilahdutti” tasaisella jytinällään.
***
Tänään pystyy taas neulomaan kunnolla. Tekis taas mieli aloittaa uusia käsitöitä. En tiedä mitään tempausta mihin osallistua, mutta olkoon vähäksi aikaa, sillä KYH2013:kaan ei ole vielä loppunut. Tuo jatkuu heinäkuun loppuun asti.
***
Mitähän uutta sitä meinaan aloittaisi? Kai sitä kohta keksii… jotain syksyistä, kun ei ehdi enää uutta täksi kesäksi saada valmiiksi. Tarviipa käydä hakemassa vinkkiä Dropsin syksymallistosta tai Novitan sivuilta.
***
Jalmarista sen verran, että se vaan syö, juo ja rötköttää eli ottaa lomaa minunkin puolestani. Ensi viikolla on taas kuntoutusryhmät, sitten on jälleen viikko lomaa.

Niin kaikki muuttuu

Niinkuin nyt tämän blogin ulkoasukin. Heh, en tiedä sitten onko parempaan vai huonompaan suuntaan.
***
Meikällä alkoi loma, joten arkikin vähän muuttuu. Toivon, ettei lomalla tule ”mitäs sitä tekis”-päiviä. Se voi hyvinkin olla mahdollista, mutta asioita on hoidettavana, joten luulen ensiviikon menevän muutenkin kuin vain makoillessa. 🙂
***
Mutta en saa millään enää aloitetuksi yhtään neuletta KYH2013-tempauksessa. Lukuni jää 17:ään. Voi kökkö! Mutta kun en väkisin viittis aloittaa. Tämäkin on jo saavutus: 17 aloitusta, joista jo 10 valmiina. Elikkäs 7 on kesken yhtäaikaa.
***
Hyvään aikaan kävimme touko-kesäkuun vaihteessa ystävän kanssa pesemässä matot. Nyt satelee vähän väliä, niin tämänpäiväinen pyöräretkikin lyheni huomattavasti. Nyt iltapäivällä on sitten ollutkin kuivahkoa ja näyttää tuo piha-asfalttikin rupeavan taas kuivahtamaan.

Pyyhkeitä tulee puikoilta

3 jo valmiina! Tälläkin hetkellä on kaksi tulossa yhtäaikaa. Kun kävi niin, että olin kylässä porukoilla ja keltainen lanka loppui kesken. Onneksi minulla oli beessi kerä ja Äiskä lainasi puikkoja siksi ajaksi, että sain beessin pyyhkeen alulle. Näitä olis tarkoitus tehdä 20-30 kappaletta. Että olsi myytävää ensi kesäksi.
***
Kävimme Ystävän kanssa lenkillä äsken. Taas upea ilma ja kävelimme rauhallista tahtia molempien selkien takia n. 45 minuuttia. Hän totesi, jos paistaakin aurinko koko kesän. Olis se aikas hassua. Kun viime kesän satoi.

Toosi kivaa

Piti juuri yksi päivä, kun oli aikaa, tuoda kirjoitukset Ajatukseni.net-palvelusta tänne. Yksitellenhän ne olisi pitänyt tuoda. Mutta voi kummaa: koko palvelu on lopettanut. Kaikki 2008-vuoden kirjoitukseni ovat jossain ties missä taivaan tuulissa. Voi harmituska!
***
Toinen juttu: olimme eilen porukalla lumikenkäilemässä enkä meinaa millään palautua. Eilen ei meinannut taitopajalla pysyä virkkuukoukku kädessä ja tänään neulominenkaan ei innosta.
***
Tiedän mistä johtuu edelliset harmitukset, no tästä hitsin 5. kuukausi menossa ja täällä Pirkanmaalla on lunta. Voi kökkö, puolen vuoden talvi! No varmasti suksi ymt. semmoiset kauppiaat kiittävät. Mutta kun aamulla on liki kahtakymmentä pakkasta ja päivällä liki nollaa. Sais tulla jo kevät. Talkkarit ovat tehneet valmiiksi uria, mistä pääsee vesi menemään, kun lumi alkaa sulamaan. Ei ne aikaisempina keväinä ole niitä tehnyt. Onkohan joku pyytänyt?

Tehty 2016

Arkistot

marraskuu 2019
ma ti ke to pe la su
« marras    
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930  

Tee tossutilaus, kiitos!

Nyt neulon tilauksesta lämpimät jalkoihin sopivat tossut haluamallasi värillä ja koolla oman ohjeeni mukaisesti. Vastapalveluksena toivon yhtä kerää (á 50 g) lankaa postitse lähetettynä (ei rahamaksua) tai jotain litteään kirjeeseen sopivaa. Voit myös lähettää lankaa tossuja varten. Otathan yhteyttä sähköpostilla tarkempia yksityiskohtia varten: kirsij@outlook.com, kiitos.
Terkuin: KirsiJ