Ihana olo!

Sen saa koko päiväksi, kun käy ensin aamulla kuntosalilla, sitten suihkussa ja syö lounaan ja vetää tunnin tirsat. On meinaan huippu hyvä olo. Jotenkin ansainnut kotona olemisen loppupäiväksi. Lunta odotellaan jo tännekin päin. Luin uutisista, että Ruotsissa jo olisi sitä valkoista ihmettä riittämiin.

***
Teen nyt muutamankin parin vaalean liloja tossuja parissa eri koossa: 38 ja 40. Jos kiinnostaa, niin otathan yhteyttä sähköpostilla: kirsij@outlook.com, kiitos.

***

Lisäksi on rojektina ystävän kutomat sukat, jotka aina välillä vaativat apua minultakin. Yhdessä neulomme: hän sukkiaan ja minä omaa neuletta ja neuvon, kun tarvii.

Rumbaa

Kahtena päivänä oli paikallinen teatteri-rumba! Mutta näytökset ovat tällä tietoa ohi, joten saa ottaa huilin kannalta, huh huh, jo helpotti!

***
Käsitöitäkään ei ole ehtinyt paljoa painamaan, ja arvontapaketistakin on vasta puolet koottuna laatikkoon. Toiset vielä hankkimatta.

***

Jalmari yrittää kovasti luovia kiireeni keskellä ja olla kiltisti, mutta eihän sekään aina pieneltä kissalta onnistu. Tarvii ”pyöriä tiellä”, huutaa ja herättä huomiota omalla tavallaan 🙂 Nytkin se nukkuu tuossa yläpöydällä, että en vain jättäisi huomioimatta häntä.

***

Että sellaisia kuulumisia tällä kerralla. Josko seuraavalla olisi enemmän. Ai mut viime aikoina on ollut puhetta valokuvista ja että on kivempi katsella oikeita kuvia kuin joltain koneelta. Yhdyn tuohon mielipiteeseen kyllä, joten lähetin heti tilauksen ifolorille.

Suururakka valmis!

Elikkäs nyt se on valmis, siis Afrikankukka-peitto:

Kuva0506 Kuva0507Tehty: 1.4. – 24.7.2016 välisenä aikana

Ohje: Afrikan kukka

Koukku: 4 mm

Langat: Yhteensä 900 g

Kyllä meni lankaa paljon, mutta ihmeesti riitti jämiä pitkälle. Lopuksi jouduin ostamaan yhden 50 g:n vaaleanvihreän kerän, mutta muut ovat jämiä siis. Olis siinä urakkaa liki neljäsksi kuukaudeksi. Tosin ottaen huomioon sen, että olen virkannut ja kutonut muutakin samaan aikaan.

Kiva päivä!

Tänään on kiva päivä! Se vaan on niin kiva että!

***
Viikonloppuna sain tehtyä viimeiset 20 tilkkua Afrikankukka-peittoon. Ne ovat vielä kiinnittämättä, mutta muuten valmiina. Jippii! Peitto pian valmis!

***
Aloitin sukkia uudesta langastani ja teen ne poikittain eli L:n muotoisesti. Tulee kai kivat niistä.

***

Hippia-neule on vielä kans keksen ja päätin sittenkin purkaasen pinkkioranssin villatakin kokonaan ja tehdä niistäkin langoista jotain muuta.

Valmista tulee!

Virkkasin eilen taa-as uuden rouhean liinan. Laitoin sen ulkoterassin pöydälle. Sopii siihen, koska on sininen.

Rouhea kyh2016#6

Rouhea kyh2016#6

Tehty: 6.6.2016

Ohje: Kauneimmat käsityöt 4/2016 malli 38

Koukku: 4 mm

Lanka: Jämäpuuvillat siniset 50 g

***
Lisäksi kirjoitin äsken HIPPIA-paidan ohjeen itselleni ylös. Julkaisen sen kunnes olen todennut sen toimivaksi XL-kokoiselle elikkäs itselleni. Kivvaa!!! uuutta omaa ohjetta!!!

Mä aloitin taa-aas uutta

Elikkä ihan omasta päästä ohjeella villapaitaa. Nii-in keskellä kesää vielä! Sain niin paljon ideoita, jotka muotoutuvat yhdeksi, niin muiden suomalaisten neulontapodcastien kautta. Jotenkin vain aloin tekemään ja kirjoittamaan samalla ohjetta Neulo-lehden sivuille. Nii-in ei millekään irtopaperillekaan. Ja tein ja tein, kunnes puhuin tekosesta ja nyt sitten purin ja aloitin melkein alusta uudestaan. Jei! Mutta… nyt näyttää paremmalta ja ehkä mahtuu päällekin. sillä edellisen version pudotettuani puikoilta sovitettavaksi, ei se edes mennyt ekasta hihasta käsi läpi, auts ja oli vielä toosi kireäkin. Että näin. Uuden version ohjetta en ole – vielä – kirjoittanut mihinkään. Ehkä joskus. Työ kulkee tekonimellä Hippia. Että sellaista neulottavaa tällä kerralla.

Ja: kiitos että olette tilanneet, katselleet ja kommentoineett podcastejani! <3 Taidankin pitää ne enintään 20 min pituisina, jos onnistuu.

Ja: Keksiviikkona se alkaa: KYH2016:aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaargh!

Podcasti nelonen

Keskeneräiset: Kassi,  Sininen huivi, Afrikankukka-peitto + 14 tilkkua ja musta Baktus-huivi

Mainittu blogi: Prinsessajuttu

Valmiit esitellyt 2016: Tuolinpäällys, tyynynpäällys ja pitsilakki

Mainitut langat: Keränloput, Novitat Kotiväki, Isoveli, Teddy ja Miami, Kotikulta Pehmoinen

Kirjat myynnissä: Claire Montgomerie: Suuri neuletaito ja Ingalill Johannson: Villan kotoisa kosketus à 15 euroa voi tingata + postikulut (voin myös vaihtaa johonkin toiseen kirjaan, kahteen kirjaan). Otathan yhteyttä joko Ravelryn kautta KirsiJ YV:llä tai kirsij69@gmail.com tai kommentilla, että olet kiinnostunut, kiitos 🙂

Mainitut podcastaajat: Langanlumous, Nonnu Neuloja ja RvaSilmusolmu

Korjausta tiedossa

Taannoin viime vuonna tekemäni pyöreä valkoinen matto palaa tänään korjattavaksi, kuulemma lörpöttää. Voi harmi, mutta lupasin korjata ilman muuta ja tottakai.

Villatakissa ovat kaikki osat valmiina, vielä on kiinnitettävää toinen hiha ja ne napit hankittavaa. Mutta sitten pääsen koklaamaan, onko minulle sopiva.

***

Matto parin korjausrivin jälkeen – ei lörpötäkään enää:

Kuva0442

Napit puuttuvat

Villatakkiin on tulossa valkoiset napit. Tai ei ne nyt vielä ole tulossa, muttasitten kun tilaan ne kai Teljän napilta taas. Resorit tein oranssilla, niin sopii tuo valkoinenkin vielä johonkin.

***

Sukkaa en ole saanut pukattua eteenpäin. Mutta ehkä jossakin vaiheessa… hmm…

***

Kirjottelin tuossa aamutuimaan erästä juttua, vaikuttaa hyvältä…sekin…

***
Näkyy olevan kävijätilastoissa täyttynyt 1500:n kävijän lukema, iso kiitos siitä teille <3

Valokuvakansio

Tämäkin on itsetehty:

Kuva0434 Kuva0435

Ainekset: Kierrätetystä paperisilpusta tehtyä uusiopaperia, lankaa, maalarintebua ja pari rinkulaa. Tein tämän kuntoutuskäsityöpajalla viime syksyn ja tän kevään aikana. Mulla on tulossa kaksi muutakin työtä siellä paperimassasta. Niistä sitten valmistuttuaan.

Tehty 2016

Arkistot

marraskuu 2019
ma ti ke to pe la su
« marras    
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930  

Tee tossutilaus, kiitos!

Nyt neulon tilauksesta lämpimät jalkoihin sopivat tossut haluamallasi värillä ja koolla oman ohjeeni mukaisesti. Vastapalveluksena toivon yhtä kerää (á 50 g) lankaa postitse lähetettynä (ei rahamaksua) tai jotain litteään kirjeeseen sopivaa. Voit myös lähettää lankaa tossuja varten. Otathan yhteyttä sähköpostilla tarkempia yksityiskohtia varten: kirsij@outlook.com, kiitos.
Terkuin: KirsiJ