Rokkia

Ostin elikkäs tilasin uuden cd-soittimen ellokselta. Ja sehän on toiminut hyvin siitä asti ja soittanut paljon mm. rokkia mm. Happoradiota. Ihana yhtye! Aki Tykillä on hyvät sanoitukset. Mulla on niiltä kolme levyä. Pitäisi ne loputkin hankkia joskus vaikka Swampista, josta olen muutkin ostanut. Se on hyvä levykauppa ja olenkin monta hyvää cd:tä sieltä löytänyt mm. Adam Lambertin kaikki kolme cd:tä. Olen siis kuunnellut ihan kuuntelun ilosta musiikkia, kun on uusi soitinkin, kannettava sellainen.

***
Musiikin kuuntelun lomassa olen kutonut mm. kauluri-keeppi-ponchoa syksyä varten. Ajattelin, että siihen sopisi pitkät hapsut. Tarvii vielä miettiä miten toteutan ne paikalleen.

Hehehe

Tässä flunssa-asiassa kävi nyt niinku Äiskällä meiän siskon kanssa piennä ollessa, että  käytin kaikki dropit (tällä kerralla vihreä tee, keitot ja Finrexiniä), enkä tiedä loppujen lopuksi mikä oikein auttoi. Hehehe 😀 Eli ei tullutkaan flunssaa, jippii!!! Mutta jokin aine siinä teki tehtävänsä oikealla tavalla.

***
Eilen jo jatkoinkin sitten neulomista. Ja katselin The Voice of Finlandin 12 jakson netti-tv:stä. Wow mitä menoa!

Uutta omaisuutta

Tässä kuva uusimmasta Modasta, joka saapui tällä viikolla sekä uusimmasta Cdon.comista ostamastani levystä: Loiri: Hyvää puuta

Lehti on taas täynnänsä ideoita ja ohjeita, ihaniakin ja toteuttamisen arvoisia liian monta. CD taasen täynnänsä hyviä uusia kappaleita, joita pitää ja saa kuunnella ajatuksen kanssa.
Huomaatteko, että kuvasin lehden äsken hellan päällä, kun siinä on tällä hetkellä kämpän ainut valo, muutkin toki toimivat mutteivät ole päällä. Ja levy siitä vierestä työpöydällä kuvattuna. 🙂

Uneton yö

No ei nyt ihan mutta melkein. Mistähän tuokin mahtaa johtua 😉
***
Minä jään…17 aloitukseen. Siinä on kylliksi yhdelle ihmiselle. Olen mielestäni riittävästi aloittanut ja 7 on muutenkin onnenlukuni, niin ”pyssääs vähän, mä jään tähän”. Oen tyytyväinen itseeni, että osallistun hulluun tempaukseen aloittamalla noinkin monta. Minulla on vahva aikomus tehdä ne 1,5 kk:ssa loppuunkin vielä.
***
Löysin ihanan version kappaleesta ”My Way” Robbie Williamsin laulamana Youtubesta. Käykäähän etsimässä tekin, kannattaa kuunnella. On meinaan karismaattinen laulaja ison kappaleen äärellä!
Mulla oli joskus muki, joka soitti tuota biisiä useamman vuoden aina, kun mukin nosti ilmaan pöydältä tai astiakaapin oven avasi. Ihana muki! Enää muki ei soi, mutta on muuten arkikäytössä.

Nyt menee mukavasti

Sormi parantunut jee! Aloitin tänään taas uutta neuletta. Tätä samaa virttä saatte kuulla taas lähes joka päivä juhannukseen asti. Heh 😉 Nyt teen lahjaksi palatossuja sinisestä ja lilasta koostelmasta, saajan lempivärien mukaisesti. Lahjasukasta on kohta varsi tehtynä, jippii. Eli nyt kaikki ovat taas mallillaan. Voi neuloa, virkata ja vaikka melkein sitten mitä.
***
Kuuntelen tässä samalla musiikkia eräältä Suomirock-kokoelmalta. Se sisältää kolme cd:tä. Kivaa musiikin pauhatessa taustalla neuleetkin soljuvat mukavasti. Eikä ole edes kuuma, kun ulkona ei ole kahtakymmentäkään astetta lämmintä.

Mitähän tänään aloittaisi neulomaan tai virkkaamaan?

Sukat ja huivi siis menossa. 7 aloitettu ja niistä 5 valmiina. Hyvällä mallilla on KYH2013 osaltani. Mutta tänään taas tuli ajatus, ettei tullut mitään ajatusta aloituksesta. Saas nähdä siirtyykö huomiselle sekin. Tai sitten voisi tehdä toisen samanlaisen tiskirätin, kun lankaakin vielä jäi.
***
Nukuin viime yön hyvin ja kuuntelen tässä po. Veskun musiikkia. On Youtubesta jokin soittolista, jota kuuntelen. Välillä on muitakin laulajia. Ihanaa kotimaista musiikkia!
***
Läppäristä loppui akku, virralla nyt mennään. Saas nähdä milloin saan uuden. Olen löytänyt jo luotettavan oloisen nettikaupan.

Olin rokkaamassa…

…viime yönä Tampereella Doriksessa ja rokkia soitti IDIOMATIC !!! Vanhakin jaksoi vielä heilua korkkareissa.

Jes!!!

Koetilaus, musiikkia ja sukka

Tein Ekolon nettikaupasta koetilauksen. Jouluksi pitäisi saapua luonnollista hyvää syötävää ja kissalle idätettävää vehnää. 🙂
***
Tänään kuunnellut Idiomatic (Band):in uutta New Terrain – pitkäsoittoa. Vähän on hyvä levy. Kyllä sitä on odotettukin. Mm. Soundi -lehden kautta pääsee kuuntelemaan. Korvamatona soi ”Body and Soul” heti aamusta alkaen.
***
Sukka jatkunut tänään uudella lankakerällä. Eka kohta valmis.

Lauantaita

Aloitin tekemään erästä 50-vuotislahjaa. Tämä tulee naapurille ja voin hyvin höpistä siitä täällä, koska ko. naapurilla ei ole nettiliittymää. Teen siis Ullan ohjeella vihdoinkin Revontuli-huivia. Lankana on Tallinnasta viime syksynä syntymäpäiväni aikoihin tehdyltä matkalta ostamaani vironvillaa Hansa Lina-kaupasta. Kolmas kerta toden sanoo tässäkin, sillä nyt vasta ymmärsin ko. huivin kaaviot. 🙂
Samainen naapuri antoi minulle jo nimipäivälahjaksi kortin ja Kotikulta Pehmoinen luonnonvalkoista lankaa. Ihanaa! Yhdistän sitä johonkin toiseen valkoiseen lankaan tai sitten teen oikein kirjavat lapaset ja tuota käytän raamivärinä.
***
Lisäksi on tehtäviä listalla yhdet sukat 🙂 ja yksi toinen huivikin 🙂 .
***
Tangomarkkinoita ei tullut katseltua tv:stä, mutta uuden kuninkaan äänen kuulen tälläkin hetkellä, koska lähellä ovat markkinat, joissa on ensimmäinen julkinen esiintyminen.
***
Sain tänään haettua postista aamupäivän selkeällä säällä uuden 4G-nettitikun. Wow! Kyllä nyt toimii ja on nopea liittymä. Ihan oma nopea!!! Jes!!!

Kortti ja muuta

Sain yksi päivä Lapista täyteen kirjoitetun kortin. Tuo Maaritin cd on ostos Ideaparkin reissulta. Ostin minä lisäksi Janina Frostellin malliston paidan ja sukkia taa-aas.
***
Kaverin villapaita on siinä mallissa, että aloitin tekemään ensimmäistä hihaa. Kauluksesta tuli hieno ja muutenkin liivistä, naapurinkin mielestä.
***
Naapuri onkin kiitettävästi kahvitellut kanssani viikolla, kun kumpikin olemme olleet yksinäisiä. Hänelle saapui äsken kaveri.
***
Mun kaveri soitti, että ota johtoja seinästä pois, kun tännepäin on luvattu kuulemma kovia ukkosia.
Toivottavasti he ajaessaan Lapista tänne eivät joudu pahaan kohtaan. Onnea matkaan! Minni ja minä jo kovasti odotamme.

Tehty 2016

Arkistot

marraskuu 2019
ma ti ke to pe la su
« marras    
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930  

Tee tossutilaus, kiitos!

Nyt neulon tilauksesta lämpimät jalkoihin sopivat tossut haluamallasi värillä ja koolla oman ohjeeni mukaisesti. Vastapalveluksena toivon yhtä kerää (á 50 g) lankaa postitse lähetettynä (ei rahamaksua) tai jotain litteään kirjeeseen sopivaa. Voit myös lähettää lankaa tossuja varten. Otathan yhteyttä sähköpostilla tarkempia yksityiskohtia varten: kirsij@outlook.com, kiitos.
Terkuin: KirsiJ